Täytyy kyllä sanoa, että oli illalla varsinainen koiranilma! Vettä satoi koko illan välillä ihan vaakatasossa ja tuuli puhkui melkoisella voimalla. Onneksi satuin löytämään sadetakkini ennen treenien alkua tai olisin ollut entistä märempi koiria lämmitellessä ja jäähdytellessä ;) Treenihallin kattoa sade takoi niin kovaa, ettei juuri Artunkaan intohaukkua siellä kuullut.....

Itse treenit sujuivat Artun kanssa varsin mainiosti. Harjoitusradalla tänään kaikki kontaktiesteet, jotka Arttu suoritti eriomaisesti. Otin niitä kuitenkin useampia toistoja ja reilusti palkaten. Kepeillä teki nyt saman kuin kisoissa eli meni okein sisään mutta jätti sitten seuraavan kepin välistä. Toistoissa ei ko. ongelmaa sitten enää esiintynyt.

Kuuralla tänään enemmän vauhtia kuin ennen. Ottaa kontaktit varmasti. Keinulla vielä pientä kevitystä, jotta oppii hakeutumaan oikeaan paikkaan. Teimme nyt enemmän ohjausharjoituksia, Kuura kun ei osaa vielä lukea ohjaustani aina oikein. Näyttäisi kuitenkin siltä, että neiti on melko nopea oppimaan :-) Kepeillä tarvitsee vielä pienen käsiavun aloitukseen. Putkiin mentiin tänään vauhdilla ja hypytkin alkavat olla tarpeeksi ilmavia. Pussissa iski kuitenkin vielä epävarmuus, jotta pääseekö tuosta varmasti läpi ja siellä tehtii uukkari...pienellä raotuksella sitten sujui ok.

Ensi vkon treeni jääpi meiltä väliin, täytyy yrittää ehtiä hallille joku toinen ilta.