Joskus sitä pistää oikeen miettimään, jotta mistä ihmeestä nuo vetäjät ratapiirustuksensa oikein keksivät.....Sensortin koukeroa oli taas tänään hallilla, että meinasi rataa opetellessa loppua usko omaan muistikapasiteettiin! Vaikka olinkin hyvin epäilevä aluksi, miten radasta Artun kanssa selviäisimme, osoitti poika taas, ettei ole ihan turha agiliitokoira laisinkaan :-)  Lähdöt tänäänkin erinomaisen maltillisia, pysyy odottamassa jo useamman metrin päässä!!! Rata sujui muutenkin varsin helponhkon oloisesti, toki muutamia virheitä joukkoon mahtui. Nämäkin täysin ohjauksellisia eli koira meni juuri niin, kun ohjaaja näytti..... Alkaa pahasti näyttää siltä, että Arttu on paaaaljon etevämpi, mitä ohjaaja ;D

Kuuran kanssa teimme samaa rataa mutta palkkasin sitä huomattavasti useammin. Kiemuraisella putkella otimme myös useita toistoja, Kuuralla kun on selvästi vaikeuksia käsittää, etten aina juokse putken sivulla mukana ;) Keinullla myös useampi toisto -> sujui hienosti. Hyppää vaivattomasti ja kevyesti aidat. Kepeillä tänään pieniä sisäänmeno-ongelmia, muuten ok. Otimme myös pussilla useita toistoja ja lopulta menikin sen jo ilman, että sitä raotettiin laisin. Pussia kun on tullut otettua kamalan vähän. Vauhtia ei vielä kamalasti ole muttei sen niin väliä. Nyt on pääasia, että saadaan esteet suoritettua hallitusti :-)

Mortti pääsi tänään myös mukaan ja otin sen kanssa muutamia kertoja kujakeppejä sekä pari ihan matalaa hyppyä.